A-pentue täytti 6 kk - Ajatuksia kasvattamisen alkutaipaleelta

29.4.2026

A-pentue täytti sunnuntaina jo kuusi kuukautta, miten aika onkaan mennyt nopeasti! Oman taloutemme arkea ovat alkuvuoden täyttäneet töiden ja opintojen lisäksi koiriemme harrastukset; Bellan kanssa osallistuttiin keväällä nosework tunneille, Mangon kanssa on jatkettu paimennustunteja sekä rally-tokon viikkoryhmässä treenausta ja nuorimman Chilin kanssa on suoritettu kaksi pentukurssia, käyty näyttelytreeneissä sekä kokeiltu paimentamista. Paljon on siis tekemistä ollut ja näin varmasti jatkossakin tulee olemaan, mutta välillä on mukava rauhoittua alas kirjoittamaan ajatuksia tänne nettisivuille.

Tässä blogissa kerron ajatuksiani kasvattamisen alkutaipaleelta, A-pentueen kuulumisia sekä avaan ensimmäisen pentueen kustannuksia.

A-pentueen jälkeen minulle on esitetty muutamaan otteeseen kysymys: miltä kasvattajana oleminen tuntuu? Heti ensimmäisenä sana kasvattaja särähtää omaan korvaani; onko yhden pentueen tehnyt henkilö vielä kasvattaja? Sana kasvattaja on aina maalannut itselleni kuvaa henkilöstä, joka on kasvattanut koiria jo pidemmän aikaa, on tehnyt enemmän kuin yhden pentueen ja jolla on laajasti kokemusta koiramaailmasta, minkä turvin hän pystyy opastamaan kasvatinomistajiaan monipuolisesti lähes kaikissa koiriin liittyvissä asioissa sekä kehittämään kasvattamaansa rotua eteenpäin. Toisten mielestä jo yhdenkin pentueen tehnyt henkilö on kasvattaja. Näin varmasti onkin, mutta samalla yhden pentueen toteuttaneita henkilöitä on monenlaista, eikä kaikkien matka välttämättä johda varsinaiseksi omien mielikuvieni kasvattajaksi asti. Joillekin ensimmäinen pentue voi jäädä viimeiseksi monesta eri syystä, eivätkä he välttämättä koe itseään kasvattajaksi toteutuneesta pentueesta huolimatta.

Koen, että kasvattaja on rooli siinä missä muutkin elämän vastuutehtävät; niihin kasvetaan hiljalleen kokemuksen karttuessa. Nyt A-pentueen lähdettyä maailmalle, en koe vielä voivani kutsua itseäni omalla mittapuullani kasvattajaksi vaan enemmänkin rodun aktiiviseksi harrastajaksi. Kasvattamisen alkumatka on kuitenkin tuntunut hyvin luonnolliselta ja kasvattajana toimimiseen liittyvät tehtävät mieluisilta. Tämän hetken ajatukset kasvattamisen jatkosta ovat, että haluamme lähteä suunnittelemaan kennelin B-pentuetta. Haaveita ja ajatuksia seuraavalle yhdistelmälle on jo olemassa, mutta näiden toteutusmahdollisuudet selvinnevät vasta ajan kanssa.

Ensimmäinen pentue on erityinen

Ensimmäinen pentue on kaikille kasvattajille varmasti tietyllä tavalla erityinen; se tutustuttaa kasvattajan kokonaan uuteen maailmaan, katsomaan omaa rotua erilaisesta näkökulmasta ja koulii kasvattajasta eräänlaista tulevaisuuden kehittäjää ja kouluttajaa rodun pariin. Ensimmäisen pentueen kohdalla kasvattajan periaatteet yhdistelmien suunnittelussa, pentujen kasvattamisessa luovutusikään saakka, pentujen kasvun ja kehityksen seurannassa sekä kasvatinomistajien kanssa yhteydenpidossa hakevat vielä muotoaan ja kehittyvät. Arvelen ensimmäisen pentueen olevan monille kasvattajille se hetki, kun haave pentueen tekemisestä ja kasvattamisesta konkretisoituu; oliko tämä sitä mitä odotin sen olevan?

Ensimmäisen pentueen suunnittelu, toteutus ja seuranta ovat näin aloittavana kasvattajana olleet erittäin mielenkiintoinen ja jännittävä kokonaisuus. Yhtä aikaa pentueen suunnittelu ja toteutus on tuntunut luonnolliselta jatkumolta koirien kanssa harrastamiseen, samaan aikaan se on kuitenkin vaatinut paljon pohdintaa ja epävarmuuden sietämistä. Olen kuitenkin erittäin iloinen siitä, että uskalsimme lähteä kokeilemaan kasvattamista ja ensimmäisen pentueen teetättämistä Bellasta, rakkaasta ensimmäisestä koirastamme. Lopulta kaikki sujui paremmin kuin odotimme ja saimme kotiimme juuri sellaisen kolmannen koiran josta olimme haaveilleet pentuetta suunnitellessamme; iloisen, energisen ja lempeän Chilin!

Sijoitusuros Winston 6 kk ikäisenä

A-pentueen kuulumisia

A-pentueen pennut ovat tätä kirjoittaessa täyttäneet juuri 6 kk ja olemme iloksemme saaneet mukavasti kuulumisia pennuista sekä päässeet tutustumaan pentuihin luovutuksenkin jälkeen, mikä antaa kasvattajalle tärkeää tietoa pentueesta tulevia jalostussuunnitelmia varten. Vaikka tulevaisuudesta ei vielä tiedä pentueen terveystulosten osalta, vaikuttavat pennut olevan kehittymässä oikeaan suuntaan ja jalostuksessa olisi hyvä huomioida koko pentue kokonaisuutena. Osalla pennuista on ollut hieman haasteita maitokulmahampaiden irtoamisen suhteen ja Chilinkin kohdalla olemme viemässä hänet tulevalla viikolla eläinlääkärille jäljellä olevien maitokulmahampaiden poistoon, joiden ohi pysyvät hampaat ovat puhjenneet. Pentueen molemmilta vanhemmilta maitohampaat olivat irronneet normaalisti, joten haasteet vaihdunnassa tulivat hieman yllätyksenä. Myös parilla pennuista on ollut hieman löysempää vatsaa, joka kuitenkin on helpottanut kokeilemalla eri ruokia, etenkin kala vaikuttaa vatsoja löysyttävän. Chilin kohdalla taas olemme ihmetelleet poikkeuksellisen kiinteää ja tasaista vatsan tuotosta, mihin emme ole Bellan ja Mangon kohdalla tottuneet. Pentujen luonteet vaikuttavat iloisilta, rohkeilta ja aktiivisilta.

Kaiken kaikkiaan olemme hurjan tyytyväisiä siihen, miten mukavasti pennuilla on lähtenyt sujumaan ja mielestämme pennut saivat juuri niille oikeat kodit sekä ihanat ihmiset ympärilleen. Kiitos kaikille kasvattiperheille!

Pennutuksen kustannukset

Suunnitellessamme omaa ensimmäistä pentuettamme, ei kasvattamisen kuluista löytynyt kovin paljon konkreettisia avauksia verkosta. Niinpä ajattelin, että kirjoittaisin auki pennutuksen kustannuksia, josko joku muu aloitteleva kasvattaja tai kasvattamisesta haaveileva kokisi tämän hyödylliseksi suunnittelua tehdessä.

Ensimmäisen pentueen kustannukset muodostuivat pääosin sellaisista pakollisista ja ei pakollisista kuluista, joita syntyy jatkossakin jokaisen pentueen kohdalla. Seassa oli myös joitakin sellaisia tarvikekustannuksia, jotka jäävät omistukseen talteen mahdollisia tulevia pentueita varten. Lisäksi astutukseen liittyvät matkakustannukset voivat vaihdella huomattavasti pentueesta toiseen.

Suunnitellessamme ensimmäistä pentuettamme, jaoimme budjetoinnissa kustannukset sellaisiin kustannuksiin, jotka tulevat maksettavaksi vaikka yhtäkään pentua ei syntyisi sekä sellaisiin kustannuksiin, jotka liittyvät nimenomaan pennun kasvuun ja luovutukseen ja jotka kertautuvat syntyvien pentujen määrän mukaan.

Ohessa taulukko kustannuksista ilman taattuja pentuja:

Kustannukset ilman taattuja pentuja

Hinta

Pakolliset PEVISA-tutkimukset

(lonkat, kyynärät, laaja selkä, silmät)

442

Emon madotus

25

Progesteronimääritykset 3 krt (ei pakollinen)

215

Astutusmaksu

150

Emon herpes rokotus

67

Tiineysultra

66

YHTEENSÄ

965

Pentueen kasvattamiseen liittyvät kustannukset:

Pentueen kasvattamiseen liittyvät kulut

Hinta

Emon ja pentujen madotus

75

Pentuevakuutus

390

Emon hoitotarvikkeet (lääkkeet, ihonhoito, puhdistus)

85

Emon ja pentujen ruokinta

360

Tarvikkeet (synnytys, pissialustat, siivous yms.)

430

Tiineysröntgen

136

Sektiokustannus vakuutuskorvauksen jälkeen

195

Kahvittelut

130

Pentujen sosialistaminen

150

YHTEENSÄ

1951

Jokaiseen pentuun kohdistui myös luovutukseen liittyviä kuluja, joista osa on pakollisia ja osa vapaavalintaisia itse pentupakkaukseen lisäämiämme tuotteita:

Yksittäiseen pentuun kohdistuva kulu

Hinta per pentu

Hihna ja kaulapanta

20

Näyttelyhihna pentuajalle

10

Pentuaapinen

20

DNA-testi

55

Ruokaviraston koirarekisterimaksu (pakollinen)

10

Kennelliiton rekisteröintimaksu

40

Pennunostajan liittäminen corgiseuran jäseneksi

12

Pentutarkastus + sirutus (pakollinen)

30

Uroksen provisio

200

YHTEENSÄ

397

Pennutuksen kokonaisuuteen mahtui mukaan myös joitakin tarvikekustannuksia, joita ei heti seuraavien pentueiden kohdalla enää ole tarve hankkia. Nämä tarvikkeet ovat sellaisia, mitkä olisi varmasti halutessaan mahdollista lainata tutuilta kasvattajilta. Ohessa taulukko hankkimistamme pysyvistä tarvikkeista:

Pysyvät tarvikkeet

Hinta

Pentuhuoneen koiraportti

60

Puisen pentulaatikon materiaalikulut

89

Synnytystarvikkeita

25

Pentutarvikkeita

91

Pentuaitaus

245

Pentuaitauksen alusmatot ja ruokakippo

283

YHTEENSÄ

793

Edellä olevat taulukot A-pentueen kustannuksista eivät ole täysin kaiken kattavat ja osa kustannuksista uupuu, sillä kustannukset ryhmiteltiin ja yksinkertaistettiin tässä taulukoihin esille eri tavalla kuin kennelin virallisessa tositteisiin perustuvassa kirjanpidossa. Kokonaisuudessaan kuluja kertyi lähes 8 000 euron edestä. Corgien myyntihinnat vaihtelevat tällä hetkellä keskimäärin 2 000 - 2 300 euron välillä ja kun omaan pentueeseemme syntyi kuusi pentua, joista yksi jäi kotiin ja toinen sijoitukseen, eivät tulot ole hurjia. Loppujen lopuksi verotettavaa tuloa A-pentueesta jäi yhteensä bruttona 872 euroa, josta jokainen voi laskea mitä itselle olisi käteen jäänyt vastaavassa tilanteessa verojen jälkeen.

Ennakkoon toteutetusta budjetoinnista huolimatta kulurakenteeseen eksyi mukaan vielä jotakin sellaista, mitä emme olleet osanneet ottaa ennakkoon huomioon tai arvioida kustannuksen määrää oikein. Onneksi olimme tähän kuitenkin varautuneet, eivätkä lopulliset kustannukset tulleet yllätyksenä.


Kiitos mielenkiinnosta!

Vasemmalla koiramme Chili ja oikealla kasvatti Eeva. Chili ja Eeva osallistuivat ensimmäisiin pentunäyttelyihinsä Helsingissä 25 - 26.4.2026. Palkintoja ja mammonaa ei lähtenyt mukaan, mutta senkin edestä hyvää sosialistamista ja kokemusta!